Lintujen lauluun on aivan ihana herätä. Kuljeskelin tänään ulkona auringonpaisteessa valokuvaamassa ja kuuntelemassa opetusta 2. Kuninkaiden kirjasta. Lauantait on ehdottomasti mun lempipäiviä. Aamulla voi nukkua pidempään, lounaaksi on amerikkalaisia pannukakkuja, pekonia, munia, yms, ja koko päivä on vapaa tehdä mitä huvittaa. Usein se sisältää läksyjä ja kahvilassa rupattelua muiden kanssa. Ja nyt kun ilmat on näin kauniita, ulkona on aivan ihana kuljeskella ja ihailla paikallisia maisemia.
Tällä viikolla oli Speakers' week, eli joka päivä kuultiin vierailevien pastoreiden opetuksia. Opin todella paljon ja tutustuin uusiin ihmisiin. 10-päivän outreachit julkistettiin myös tällä viikolla. Mä oon menossa Sloveniaan. Joka lukukausi opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua vastaavanlaiselle 10-päivän matkalle, jossa mennään aina johonkin Calvary Chapelin seurakuntaan auttamaan heidän käytännön tarpeissa, ja evankelioimaan alueella asuville. Viime lukukaudella olin Kroatiassa, jossa me autettiin lastenhoidossa, kahvilanpidossa, yms. ja esitettiin kaduilla lyhyitä draamoja ja juteltiin ohikulkijoiden kanssa evankeliumista.
Ostin eilen lentolipun takaisin Suomeen. Tuun kotiin tiistaina 17.5. just sopivasti ennen isin syntymäpäivää. Sitten alkaakin kesätyöt. Sain töitä samasta paikasta kuin viime kesänä, mistä oon toooosi iloinen! :)
No comments:
Post a Comment