Yleiskatsaus kevätlukukauteen

Huh, viimeiset kolme viikkoa onkin hurahtanut vauhdilla. Toisaalta tuntuu siltä kuin olisin vasta eilen hypännyt lentokoneesta Unkarin maaperälle, toisaalta siltä että olisin ollut täällä lähes koko ikäni. Käytän englantia sellaiset 90% päivästä, sellaiset 5% espanjaa opiskellen ja loput 5% suomea, jos sitäkään. Viimeiset kolme vuotta olen muutenkin käyttänyt arjessani huomattavasti enemmän englantia kuin suomea, joten kirjoittaminen nyt tuntuu todella oudolta ja tönköltä. On kyllä ehkä aika alkaa kohentaa omaa äidinkielentaitoa...

Tämä lukukausi on tuntunut monella tapaa erilaiselta kuin viime lukukausi. Koulu ja ympäristö ovat jo tuttuja, samoin suurin osa ihmisistä. Kurssit joita opiskelen ovat tietysti erilaisia. Valitsin pakollisen evankeliointi & opetuslapseuskurssin lisäksi roomalaiskirjeen, Joosuan kirjan ja apologetics, jolle en ole vielä keksinyt sopivaa suomennosta (jos joku tietää niin kuulisin mielelläni). Sillä kurssilla opimme mikä erottaa kristinuskon kaikesta muusta maailmassa. Ensimmäisellä tunnilla aiheena oli totuus, eli onko olemassa absoluuttista totuutta ja mikä määrittelee totuuden. Toisella tunnilla aiheena oli ateismi ja Jumalan olemassaolo, kolmannella eli tämän viikon tunnilla on aiheena Raamatun virheettömyys. Kopioin aina välillä kirjoittamiani kotitehtäviä tänne blogiin, ja tavoitteenani on kääntää niitä välillä myös suomeksi jotta saisitte paremman kuvan siitä millaista opiskelu täällä on.

Joka toinen torstai menen muutaman muun opiskelijan kanssa viereisen kylän kehitysvammaisten asuntolaan viettämään aikaa siellä asuvien kanssa. Tällä viikolla menemme sinne toisen kerran, en malta odottaa koska pidin siitä aivan valtavasti viime kerralla! Soitimme ja lauloimme kristillisiä lauluja (useimmat lastenlauluja, sillä he olivat henkisesti joko lasten tai esimurrosikäisten tasolla), tanssimme ja vain vietimme aikaa yhdessä. Oli uskomatonta kuinka hymyileviä ja onnellisia ihmiset siellä olivat! Kun teimme lähtöä he halusivat varmistaa moneen kertaan että tulemme varmasti uudestaankin.

Joka toinen lauantai käyn toisen tiimin kanssa Budapestissa lastenkodissa. Viime lauantai oli ensimmäinen kerta, ja olin aivan rättiväsynyt päivän jäljiltä. Meitä oli 12 aikuista ja nuorta, joista kahdeksan puhui äidinkielenään unkaria. Lapsia (3-13-vuotiaita) oli 63. Kaikki halusivat osansa huomiosta, jokainen kiipesi vuorotellen syliin tai halaamaan. Meillä oli maalaustarvikkeita ja helmiä mukana, joten osa lapsista maalasi ja osa askarteli koruja helmistä. He oli aivan mielettömän suloisia - ja vilkkaita. Sisarukset näyttivät pitävän liikuttavan hyvää huolta toisistaan.

Ensi viikonlopulla menen avustamaan seurakunnalle Bajaan, joka on kaupunki melko lähellä Vajtaa. Lähden sinne tiimin kanssa perjantaina ja tulemme takaisin sunnuntaina. Kerron ensi viikolla tarkemmin millaista siellä oli ja mitä kaikkea teimme.

Suomea ja karjalanpiirakoita on tietenkin aina välillä ikävä, tällä kertaa kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin viime syksynä. Kirjoitelkaa kaikki mulle kuulumisianne, haluan pysyä yhteyksissä ja tietää mitä siellä Suomessa tapahtuu!